- 05 : 2015 -

Kulttuuriälystä voimaa talouteen

( Kansainvälisyys ) Kulttuuriälyn merkitys korostuu kansainvälistyvässä työelämässä. Toimiva yhteistyö edellyttää halua mukauttaa myös omaa käyttäytymistä. Innovaatiotalouden maahanmuuttopolitiikka ymmärtää, että maahan muuttavat voivat hyödyttää ja vaurastuttaa yhteiskuntaa.

Lue lisää

Luova työ ei kysy kelloa

( Hyvinvointi ) Työajanseurannasta on hyötyä kaikille.

Lue lisää

 
 
( Pääkirjoitus )   Terttu Sopanen

Käsi pulssilla

Jokaisessa työpaikassani olen pyrkinyt pitämään mielessä yhden asian: kuka maksaa palkkani. Viimeiset seitsemän kuukautta olen tehnyt töitä jäsenelle eli sinulle. Niin kuin me kaikki täällä Suomen Ekonomeissa työskentelemme urasi parhaaksi. Siksi pulssisi on meille tärkeä. Haluamme kartoittaa ja tarjota parhaat palvelut ekonomiurallasi, huolehtia edunvalvonnastasi ja siitä, että tutkintosi arvo säilyy.

Mittasimme jäsenpulssin reilu kuukausi sitten. Lähetimme kyselyn kaikille jäsenillemme, joiden sähköpostiosoite löytyi ­jäsenrekisteristä ja jotka eivät olleet kieltäneet kyselyiden lähettämistä. Kyselyssä kartoitettiin, mitä mieltä olitte Suomen hallituksen kilpailukyky­suunnitelmasta kuten sairausloman karenssista, arkipyhien muuttamisesta palkattomiksi ja tuloveron nostosta. Lisäksi halusimme tietää suhtautumisenne 17.9. pidettyyn mielenilmaukseen.

Vajaan päivän aikana saimme yhteensä yli 12 000 vastausta. Kiitos jokaisesta. Kyselyyn vastasi joka neljäs sen saanut. Viestinne oli selvä: hyväksyitte muut hallituksen ehdotukset 60–70-prosenttisesti paitsi tuloverotuksen noston. Sen kannalla oli alle 30 prosenttia. Järjestömme irtautumista mielenilmauksesta toivoi 54 prosenttia ja siihen osallistumista 14 prosenttia. Kannanotosta pidättäytymisen kannalla oli jäsenistöstä kolmannes. Välittömästi kyselyn päätyttyä Suomen Ekonomien hallitus teki vaikean päätöksen, että irtaudumme järjes­tönä mielenilmauksesta. Teitä kuultiin.

Kyselyn jälkeen saimme paljon kiitosta nopeasta toiminnasta ja reagoinnista toiveeseenne. Toki osa teistä oli päätökseen pettynyt. Saimme myös runsaasti viestejä, miksi kysely oli jäänyt tulematta. Selvitimme asiaa ja syitä löytyi useita: viesti oli mennyt roskaposti­kansioon, vastauslinkki oli jäänyt huomaamatta, tutkimusten lähettäminen oli kielletty tai sähköpostiosoite puuttui tai oli vanhentunut.

Varmistaaksesi vaikuttamismahdollisuutesi jatkossa, huolehdithan, että yhteystietosi ovat jäsenrekisterissämme ajan tasalla.

Suomen Ekonomit viettää tänä vuonna 80-vuotisjuhlaansa työn merkeissä ja uudistusten keskellä. Muotoilemme palveluitamme entistä jäsenlähtöisemmiksi ja organisaatiom­me uudistui lokakuun alussa. Molemmat uudistukset konkretisoituvat tuliterässä Asiakkuus-­tiimissä, jonka keskiössä olet sinä, jäsen. Siksi tulemme jatkossakin mittaamaan pulssiasi aiempaa säännöllisemmin. Kiitos jäsenyydestä ja siitä, että pidät meihin ­yhteyttä ja tietosi päivitettyinä!

Terttu Sopanen
Viestintä- ja markkinointijohtaja

 

Mistä aiheesta tai henkilöstä haluaisit lukea artikkelin Ekonomi-lehdessä? Anna vinkki toimitukselle.

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Vastauksesi

Lue lisää

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

Samuli Vasala – liikuttava mies

Samuli Vasala johtaa urheilijan keinoin: tavoitteet kirkkaina, toiminnan kautta ja selkeillä mittareilla.

Coaching ­virkisti johtajaa

Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Outi Hongisto kokeili coachingia ja huomasi ääneen ajattelun olevan hyödyllistä.

Thinking Small and Foreign

I remember my first trip to Finland almost thirty years ago. These were the end of the boom years of the 1980’s. Finland was at its first peek of economic development since the war.

Ajankohtaista työoikeudellista oikeuskäytäntöä

Osittaista lomauttamista ei enää lueta mukaan 200 lomautuspäivän kertymiseen. Perhevapaan jälkeen irtisanotulla työntekijällä oli oikeus lähtöpakettiin.

Venähtänyt työkomennus USA:ssa

Ekonomipariskunta Mari Meriluoto ja Henri Meriluoto-Linden muutti kahden lapsensa kanssa Yhdysvaltoihin. Tarkoitus oli viettää maassa vain muutama vuosi, mutta nyt 12 vuotta myöhemmin heillä ei ole aikomustakaan palata Suomeen.

Yrityskylä haluaa herättää kipinän

Peruskoulun kuudesluokkalaisten Yrityskylä-toiminnassa opetellaan rahankäyttöä ja työn merkitystä.

3 x uusi työ

”Haluan tuoda MTV:lle aiempaa rohkeamman, kokeilevamman ja ketterämmän yrityskulttuurin”, sanoo MTV:n toimitusjohtajana vuoden 2016 alusta aloittava Jarkko Nordlund.

Opiskelukyky on yhteinen asia

Opiskelijan työkyky on voimavarojen, edellytysten ja vuorovaikutussuhteiden laaja kokonaisuus. Se vaikuttaa sekä opintojen sujumiseen ja tuloksiin että opiskelijan ja yhteisön hyvinvointiin.

Ekonomi, sotilas ja maanviljelijä

Kansainvälisissä rauhanturvaoperaatioissa ansioituneesta upseerista ja kauppatieteiden maisterista kuoriutui lopulta luomuviljelijä.

Timmiin työnhakukuntoon

Oletko tullut ajatelleeksi, että työnhakukuntosi välittyy työnantajalle ja vaikuttaa työnsaantiisi? Mitä työnhakukunto oikein on ja miten sitä voisi kohentaa?

Frågor, strategier och världsekonomi på NBF

Mässcentret i Helsingfors kryllade av personer då Nordic Business Forum ordnades i början av oktober. Under två dagar blev det flera inspirerande föreläsningar, mycket networking-mingel och några minuter lugn och ro. SUOMENKIELINEN KÄÄNNÖS ARTIKKELIN LOPUSSA.

Tee sisäinen devalvaatio

Koskaan ei tunnu olevan ihan hyvä hetki muutosten tekemiseen, kun on kiire ja paljon kaikenlaista työn alla. Sitä parempaa hetkeä ei tule. Se on nyt. Nyt on hyvä aika sisäisen devalvaation tekemiseen.
( SEFEn blogissa )
Aktiivisuutta, rohkeutta ja kohtauttamista!

Istun seminaarisalissa ja kuuntelen arvioita tulevaisuuden työnteon tavoista. Vauhdista teema vaihtuu toimialasektorin asiantuntijan tilastokuviin työntekijöiden saamisen vaikeudesta, kohtaanto-ongelmasta hän puhuu. Vieressäni istuu kokenut taloushallinnon ammattilainen, joka juuri väliajalla pohdiskeli omaa työtilannettaan.

Tämä Saksassa kannuksensa hankkinut, rohkeita päätöksiä urallaan tehnyt liiketoimintaosaaja saa usein ”olet liian kokenut ja pätevä” -vastauksia yhteydenottoihinsa. Ajatuksissani kuulen myöskin viime viikkoisen jäsentapaamisen yhden puheenvuoron, jossa uratarinaan sisältyi muutama käännekohtiin liittyvä konkreettinen tekeminen: ”ja sitten menin sinne paikan päälle ja kerroin että olen käytettävissä”.

Täällä pääosin pienistä yrityksistä koostuvan toimialan edustaja kuvaa tilanteita, joissa pienillä yrityksillä tuntuu olevan hakusessa se, mikä saattaisi heidät eteenpäin ja ennen kaikkea loputon aikapula osaajien etsintään. Osaajien on siis syytä olla aktiivisia etsijöitä.

Kuulemme usein väittämän, että uudet työpaikat syntyvät pk-sektorille. Yksinyrittäjien ja itsensä työllistäjien lukumäärä on ollut selvässä kasvussa. Uusimman pk-yritysbarometrin mukaan voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on runsas kymmenen prosenttia, tämän lisäksi kaksi viidestä suunnittelee kasvavansa mahdollisuuksiensa mukaan.

Monessa keskustelussa on tullut esille, että kasvuyritysten on siis haasteellista määrittää tai hahmottaa, millaista osaamista he erityisesti tarvitsevat kasvunsa varmistamiseksi. Vastaavasti meillä asiantuntijoilla on joskus liiankin lakoninen tapa esittää oman osaamisemme ydin, niin paljon kuin oman osaamisen tunnistamisesta ja sanoittamisesta on puhuttukin. Oman ainutkertaisuuden kiteyttämiseen kannattaa käyttää aikaa.

Ekonomit etsimässä Kasvun Osaajia

Vuosittain järjestettävässä Suomen suurimmassa kasvuyrittäjyysohjelmassa, Kasvu Openissa, osallistuvat yritykset pääsevät testaamaan ideoitaan ja vauhdittamaan kasvuaan yhdessä omien alojensa parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Ohjelma on niin startupeille kuin jo toimiville yrityksille.

Suomen Ekonomit on mukana Kasvu Openissa, etsimässä näitä Kasvun Osaajia suomalaisten pk-yritysten kasvun mahdollistajiksi. Monella ekonomilla on pk-yritysten kipeästi tarvitsemaa osaamista; tässä hankkeessa pk-yritysten tarpeiden ja ekonomien osaamisen kohtaamista tuetaan uusilla tavoilla. Ilmoittaudu mukaan!

Tiedämme että ekonomien työtehtäviä ei avoimilla työpaikkailmoituksilla kuulutella haettavaksi. Pääset mukaan kartoittamaan kasvuyritysten osaamistoiveita ja kysymyksiä lähtemällä mukaan uteliaalla mielellä. Suomen Ekonomit on mukana kasvuyritysten ja osaajien kohtaamispäivässä Tampereella 10.5. 2017. Tule mukaan.

Anja Uljas
Kehitysjohtaja, Suomen Ekonomit

#ytimessäosaaminen

22.03.2017
On aika selättää työajanseurannan haasteet

Työaikakeskustelussa korostuu usein, ettei työtunneilla ole merkitystä, tulokset ratkaisevat. Me Suomen Ekonomeissa olemme samaa mieltä. Työn tekemisen kannalta työaikaa tärkeämpiä mittareita asiantuntijatyössä ovat tulokset ja aikaansaaminen.

Työaikalaki kuitenkin velvoittaa seuraamaan työaikaa. Aikaa mitataan, jotta työpäivät pysyisivät tolkun pituisina, työntekijät työkykyisinä ja pitkistä päivistä saisi ansaitsemansa korvauksen. Laki perustuu vahvasti työsuojeluun.

Kuitenkin Suomen Ekonomien jäsenistä alle 40 prosentin työaikaa seurataan. Työaikalain mukaisia ylityökorvauksia saa vain noin 10 prosenttia, vaikka yli 80 prosenttia jäsenistä tekee ylitöitä.

Asiantuntija johtaa työskentelyään

Se, että lakia ei noudateta, ei ole syy luopua kellosta. Tunteja tulee laskea edelleen, mutta voisiko seurannan fokusta muuttaa, sillä myös työn tekemisen tavat ovat muuttuneet?

Suurin osa asiantuntijatyöstä ei ole enää aikaan ja paikkaan sidottua. Työtä tehdään monipaikkaisesti, mobiilisti ja liikkuvasti. Työpäivä ei välttämättä muodostu yhdestä yhtenäisestä ajanjaksosta, vaan se voi sisältää useita eripituisia rupeamia.

Asiantuntija tekee työtään itsenäisesti ja tietää itse parhaiten, milloin on joustettava vapaa-ajasta ja milloin työllä on mahdollisuus joustaa. Mitäpä jos työhön käytettyä aikaa seuraisikin asiantuntija itse, eikä työnantaja?

Tällöin selätettäisiin monen asiantuntijan kohtaama ongelma siitä, ettei kaikkea tehtyä työtä tunnisteta työksi. Työaikalaki ei esimerkiksi tunne työmatkalla, vaikkapa junassa, tehtyä työtä. Lisäksi työhön käytetty aika esimerkiksi etätöissä, kotona lasten nukkumaanmenon jälkeen tai lentokentällä boardingia odotellessa tulisi kirjatuksi tehtyjen tuntien mukaan.

Palautuminen keskiöön

Seurantaa tarvitaan edelleen myös työsuojelun takia. Mutta entä jos työnantajan velvollisuus olisikin työajan sijaan seurata kuormittumista ja palautumista? Sen sijaan, että mietitään työtuntien enimmäismääriä, kiinnitettäisiinkin huomio lepoaikoihin ja palautumiseen. Tuntien lisäksi pitäisi pohtia muitakin mittareita, joilla kuormittumista ja palautumista voitaisiin arvioida.

Johtamisella ja esimiestyöllä on valtava merkitys tässä kokonaisuudessa. Esimiehen pitäisi pystyä asettamaan haastavat, mutta saavutettavissa olevat tavoitteet ja osata arvioida niiden toteutumista. Työpaikoilla on myös mitoitettava toimenkuvat oikean kokoisiksi, jotta töistä on mahdollista selviytyä järkevässä ajassa.

Seurantaa siis tarvitaan, ja oikein kohdennettuna se tuo joustavuutta, vapautta ja työhyvinvointia. Mutta vapaus tuo myös vastuuta: asiantuntijalla itselläänkin on velvollisuus huolehtia jaksamisestaan, kuormittumisestaan ja palautumisestaan. Juuri siksi asiantuntijan on seurattava omaa työaikaansa.

Työnantajalla on kuitenkin pitkän aikavälin vastuu asiantuntijan työmäärästä ja jaksamisesta, ja aina viime käden vastuu työntekijän työhyvinvoinnista.

Riikka Mykkänen
Yhteiskuntasuhdepäällikkö, Suomen Ekonomit

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n Työ aikaan -kampanja on käynnissä. Sen tarkoituksena on uutta työaikalakia valmisteltaessa kiinnittää huomiota ylempien toimihenkilöiden työaikaan, työajan seurantaan ja sen työsuojelulliseen näkökulmaan. Kampanja avaa keskustelua siitä, että myös asiantuntijatyötä tekevät tarvitsevat työaikalain. Lue lisää: tyoaikaan.fi

17.03.2017
Esimies-hackathon – voittajatiimin tarina

Moi, olemme Team CBL! Osallistuimme Suomen Ekonomien historian ensimmäiseen Esimies Hackathoniin ja saako hehkuttaa jo näin alkuun – myös voitimme sen!

Takana oli kaikilla tiivis työviikko. Hieman mietitytti, jaksaisiko vielä lauantain tehdä töitä aamukymmenestä iltakahdeksaan, etenkin kun ei tarkkaan edes tiennyt mihin on lähtenyt mukaan. Hackathonkaan käsitteenä ei ollut meille entuudestaan kovin tuttu. Väsymys vaihtui innostukseen kuitenkin jo heti ovella lämpimän ja kotoisan vastaanoton myötä. Myös aamusmoothiet ja muut ihanat tarjottavat sekä upeat puitteet päivälle antoivat kunnon buusterin heti alkuun.

Meitä hackathonilaisia yhdisti innostus kehittää esimiestyötä. Meidät oli valittu niin, että kaikki olivat toisilleen uusia tuttavuuksia. Osallistujia oli eri puolilta Suomea opiskelijoista erittäin kokeneisiin johtajiin asti. Meidänkin tiimimme jäsenet ovat Helsingistä, Tampereelta ja Kouvolasta. Osallistujajoukon moninainen tausta ja kokemus antoivatkin monipuolista näkemystä asioihin. Välipala- ja ruokatauot menivät vilauksessa tutustuessa huikeaan porukkaan.

Päivän aikana meitä oli luotsaamassa asiantuntevaa joukkoa niin Suomen Ekonomeista kuin kumppanuusyrityksistäkin. Fasilitaattoreina toimivat Tuuli Aalto-Nyyssönen Ambientialta, toimitusjohtaja Terhikki Rimmanen Humapilta ja kehitysjohtaja Anja Uljas Suomen Ekonomeilta. Saimmekin heiltä paljon näkemystä tulevaisuuden johtamishaasteista. Erityisesti mieleemme jäi Terhikin kiteytys: 95% työn sujuvuudesta ja yrityksen menestyksestä liittyy työntekijöiden väliseen vuorovaikutukseen ja vain 5% tekniseen osaamiseen! Aika huima suhdeluku, vai mitä?

Päivä oli hyvin tiivis aamusta iltaan. Innostuimme tehtävästämme niin, että käytimme annetun ajan viimeistä minuuttia myöten. Seuraaville hackathonilaisille siis vinkki, rohkeasti vain idea työn alle. Päivän aikana se sitten jalostuu kyllä paremmaksi.

Päivä huipentui kunkin tiimin päivän puurtamisen ja tulosten esittelyyn: viiden minuutin pitchaukseen jossa tuli vakuuttaa arvovaltainen tuomaristo (Jaakko Kankaanpää Ambientialta, Juuso Hämäläinen F-Securelta ja Nina Enberg Suomen Ekonomeista) omasta ideastaan. Siinäpä sitten olikin pusertamista, kun olimme koko päivän kehitelleet oman tiimin ideaa ja se oli meille jo täysin tuttu: miten saada oma idea näkyväksi ja ymmärrettäväksi muille ja kerrottua ne pääkohdat viidessä minuutissa! Jännityksellä odotimme tuomariston tuloksia. Saimme hyvää palautetta ja myös kehitysajatuksia työtämme kohtaan.

Olemme hyvin kiitollisia saamastamme kokemuksesta, uusista kontakteista ja kaikesta järjestelystä. Suosittelemme hackathonia lämpimästi kaikille esimiestyöstä innostuneille!

Virpi Hernesaho, Janina Lampinen ja Marju Moisalo

24.02.2017
Kevät on toivoa täynnä – mutta myös pelkoa

Vain hetki sitten oli joululoma, aika hypätä hektisestä oravanpyörästä hetkeksi pois. Tammikuun tullen kiireet alkoivat taas rasittaa, vaikka juuri oli luvannut itselleen, että tänä vuonna ei olisi niin stressaantunut. Stressiä ei itselläni tai muillakaan opiskelijoilla helpota kesätyönhaun alkaminen. Vaikka työmarkkinat pikkuhiljaa alkavat näyttää piristymisen merkkejä, ylitarjontaa kaupallisen alan töistä ei ole. Työpaikat ovat niiden kuuluisien kivien ja kantojen alla.

Kesätyöpaikkaa metsästäessä on itsellänikin ollut taas aika kiillottaa niin CV kuin LinkedIn-profiili viimeisen päälle kuntoon. Kun nuo kaksi on viimeistelty, on aika laittaa runosuoni sykkimään. Työhakemus on nimittäin monelle sellainen kaunokirjallinen teos, että se hakee vertaistaan. Hakemuksissa kehutaan itseään ja taitojaan kerta toisensa jälkeen juuri kyseiseen yritykseen sopiviksi. Sitten pidetään kädet ristissä, jotta rekrytoijakin huomaisi juuri sinun teoksesi satojen hakemusten seasta.

Kesätyönhaku on sinällään mielenkiintoinen ilmiö, että se luo ahdistusta kaikille tasapuolisesti. Jokainen toivoisi saavansa oman unelmatyönsä ja on valmis tekemään sen eteen mitä vain. Omista hakemuksista ei juuri hiiskuta kaverille, sillä hänhän saattaisi viedä nenäsi edestä juuri sinun unelmiesi työpaikan. Keskustelut, joita työnhauista käydään, ovat pinnallisia, vaikka stressi on kaikille yhteinen. Vertaistuki saattaisi kuitenkin olla tärkein apu siihen, jotta jokainen löytäisi juuri itselleen sopivan työpaikan.

Moni kokee olonsa riittämättömäksi

Kevät on toivoa täynnä, mutta samalla myös pelkoa omasta riittämättömyydestä. Vaikka kesätyönhaussa jokainen esittää olevansa itsevarma ja tietoinen omasta osaamisestaan, moni kokee silti olonsa riittämättömäksi. Vaikka tuntuu, että osaisi paljon ja olisi paljon annettavaa, pelkää, että joku muu kuitenkin sanoo osaavansa enemmän ja paremmin kuin itse. Ahdistusta ei yhtään helpota, kun kuulee muiden varmistaneen kesätyöpaikkansa jo tammikuun lopussa. Itsekin päätin lähteä taas merta edemmäs kalaan, jotta löytäisin työn, joka olisi vielä lähempänä sitä omaa unelmaduunia.

Vaikka tulisikin tieto, ettei taaskaan ollut kyllin hyvä johonkin työpaikkaan, ei pidä kuitenkaan luopua toivosta. Luottamalla omaan osaamiseemme ja tunnistamalla omat vahvuutemme löydämme varmasti pitkässä juoksussa meille sopivia töitä. Itse kolmannen vuoden tietojärjestelmätieteiden pääaineopiskelijana, jolla on kokemusta niin markkinoinnista, graafisesta suunnittelusta kuin analytiikastakin, uskon, että löydän työpaikan ensi kesäksi. Vaikka se ei tänä vuonna olisikaan se unelmieni duuni, kasvattaa se varmasti minua ja hyödyn saamistani taidoista tulevaisuuden töissäni. Tärkeintä on kuitenkin, että luotan omaan osaamiseeni ja kestän välillä myös epäonnistumisia, sillä ne kuuluvat elämään.

Hyvää kesätyönhakua kaikille toivottaen,

Kristian Raitio
Hallituksen puheenjohtaja
Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry

07.02.2017
Sinne ja takaisin – kylteri Piilaaksossa

Mitä saa, kun yhdistää 120 kylteriä, suoran lennon San Franciscoon ja Slush-yhteistyössä toteutetun vierailun Piilaaksoon sekä Stanfordin kampukselle? Lyhyesti: ideoita yrittäjyydestä ja pienoisen jetlagin. Pidemmän vastauksen voit lukea alta!

Kymmenen tunnin suoran lennon jälkeen olo San Franciscon lentokentällä muistutti lähinnä kaaliperhosta kömpimässä ulos kotilostaan. Lennolla käydyt keskustelut yrittäjyydestä ja innostuneet mietteet Piilaakson antimista alkoivat palautua mieleen, kun Kalifornian ilta-auringossa levittelimme siipiämme ja matkasimme lentokentältä kohti keskustaa.

Ennakkokäsitys Piilaaksosta tuntui melko hataralta, mutta yrittäjyyteen suhtautuminen oli monella reissuun lähteneellä yhtenevää: yrittäjyys uravaihtoehtona on kiinnostava, mutta yrittäjäksi ryhtyminen vaatisi jonkin uuden ja mullistavan idean sekä taustalle työkokemusta. Myös negatiiviset puolet mietityttävät. Kuten eräs ystäväni totesi lentokentällä ”taidan olla liian sosiaalinen yrittäjäksi” ajatuksenaan se, että yrittäjyys olisi itsekseen puurtamista vailla työkavereiden verkostoa. Bussin lähestyessä hotellia huolenaiheet vaihtuivat kuitenkin arkisempiin aiheisiin, kuten optimaaliseen kahvin määrään, joka tarvittaisiin pitämään jetlagiset silmät auki matkalla Palo Altoon.

Piilaakso & Nordic Innovation House

Piilaakson ulkomuoto yllätti tavanomaisuudellaan. Alueena se vaikutti jotakuinkin normaalilta asuintalolähiöltä, jos laskuista jätetään pois jättien, kuten Googlen toimistokompleksit. Tätä tavanomaisuutta selitti Nordic Innovation Housen vierailulta mieleen jäänyt motto ”Silicon Valley is a mindset, not a location”.

Nordic Innovation House jakaa jäsenilleen rahoittajien, palveluntuottajien ja kollegoiden verkoston, jonka avulla lasku Piilaaksoon pehmenee huomattavasti. Selväksi nousi kuitenkin se, että verkostossa toimiminen riippuu omasta kyvykkyydestä tuoda yritysidea esille. Ilman pitchaustaitoa ei Piilaaksossa pärjää.

Yllättävältä tuntui avoimuus, jolla yritysideasta kertomiseen suhtauduttiin. Idea on kuin testikappale, joka pitää suodattaa monen keskustelun ja näkökulman kautta lopulliseen muotoonsa. Tämän kanssa ristiriidassa oli perinteisempi tausta-ajatus siitä, että yritysidea tulee pitää tarkoin varjeltuna salaisuutena, ettei kukaan vain saa siitä vihiä ja lähde kopioimaan toimintaa. Tämä pelko oli kuitenkin kuulemma tarpeeton, sillä hyvä pitch innostaa kehittämään toimintaa yhdessä kohti tavoitetilaa.

Suuntana Stanford

Stanfordin valtavalle kampukselle selvittyämme onnistuimme pienen harharetken ja muutaman kiertoreitin kautta löytämään tiemme oikeaan luentosaliin, jossa Synackin perustaja ja toimitusjohtaja Jay Kaplan kertoi omasta matkastaan yrittäjäksi. Hän kuvaili Synackin olevan kuin ”hakkereiden Airbnb”, jossa itsenäiset hakkerit ympäri maailman pääsevät testaamaan asiakkaan tietoturvallisuutta ja etsimään heikkouksia.

Omasta urastaan Kaplan nosti esiin hetken, jolloin hän päätti jättää työnsä NSAn parissa perustaakseen Synackin yhdessä kollegansa kanssa. Suurin motivaatio tälle päätökselle oli Kaplanin havaitsemat puutteet ja aukot suurtenkin yritysten järjestelmissä, joten tarve Synackin tapaiselle yritykselle oli olemassa.

Kaplan korosti puheessaan yrittäjyyden olevan vain luonteva reitti tehdä työtä, jonka kokee tärkeäksi. Tämä herätti meissä keskustelua, sillä yrittäjyys on tapetilla niin useassa kanavassa, että sen nostaa helposti ja kenties tarpeettomasti liian korkealle jalustalle. Ajatus yrittäjyydestä luonnollisena jatkumona uralle oli omiaan mataloittamaan jalustaa.

Ennen kuin edes ehti hahmottaa reissun olevan päätöksessään, lähti Finnairin juhta jo rullailemaan pitkin kiitorataa kohti Suomen talvea. Lennolla oli aikaa harmitella taakse jäävää ambienssia ja auringonpaistetta. Matkalta mukaan jäi kuitenkin paljon ajatuksia, joita ei edes kaamos pimennä.

Mieleenpainuvimpia ajatuksia oli se, miten osaamisen ja resurssien jakaminen kehittyy uudella tavalla yritysverkostoissa ja organisaatioissa kuten Uber, Airbnb ja Synack. Hyvin mieleen jäivät myös fiilikset siitä, kuinka maailman teknologiakehdossa yrittäjyys on pohjimmiltaan omasta mielenkiinnosta kumpuavaa tekemistä yhdessä saman henkisten ihmisten kanssa. Ehkei yrittäjyys siis olekaan yksin puurtamista.

Mira Ala-Kantti
Kylteriyhdyshenkilö
Tampereen yliopisto

03.01.2017
Uuden ajan uravalmiuksia: oman osaamisen todistamisen taito

Ennen oli helppoa. Kaikki tiesivät, minkälaisia kyvykkyyksiä oli lupa odottaa vaikkapa ekonomin tai DI:n tutkinnon suorittaneilta. Firmoihin mentiin kasvamaan tsupparista toimariksi. Osaaminen karttui pikkuhiljaa; työn ohessa ja työnantajan armollisesti suomien koulutusten turvin.

Tuo maailma on kadonnut. Organisaatiot ovat matalia ja itseohjautuvia, työ pirstaleista ja osaaminenkin vanhenee kvartaaleittain. Kehtaan väittää, että nykyään on kuitenkin paremmin. Vaikka osaamisen ylläpito on ajoittain hengästyttävää hommaa, emme ole vanhojen rooliemme ja osaamisolettamuksien vankeja. Saamme määritellä osaamisemme ja ura-askeleemme vapaammin kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on toki tuonut mukanaan uusia yksilön kyvykkyysedellytyksiä, kuten oman osaamisen hahmottamisen ja todistamisen taidot.

Palvelusvuosien laskemisesta verkostotyön maailmaan

Yhä useampaan duuniin hypätään valmiina, täydessä suoritusvauhdissa. Uudessa toimintaympäristössämme tuntuu ehkä hieman huvittavalta, että joissain organisaatioissa yhä palkitaan palvelusvuosien mukaan. Kiitoksen – kultakellon, mitalin tai muun pränikän – saa hyvistä istumalihaksista.

Palvelusaika on kuitenkin usein ollut ainoa tapa todistaa omaa osaamista ja kehitystä. Organisaatioissa osaamisen kehittymistä on kontrolloitu strukturoidusti, ja hierarkkinen eteneminen on ollut ainoa tapa ilmaista sitä. Palvelusvuosista palkitseminen on voinut myös olla ainoa tapa saada meriittiä ja palkankorotus myös niissä positioissa, joissa ei ole mahdollista edetä hierarkiassa.

Pitkäaikainen sitoutuminen organisaatioon on aikoinaan myös varmistanut talossa hankitun osaamisen pysymisen siellä. Osaamisen jakaminen ja sitä kautta kasvattaminen oman organisaation ulkopuolella on kuitenkin ehdoton edellytys kehittymiselle verkostotyöhön perustuvassa maailmassamme.

Tiedä oma osaamisesi ja kehittymisesi

Enää ei oikein voi edes kuvitella, että työnantaja pystyisi antamaan kaiken sen opin, jota sen työntekijät tarvitsevat. Ei ole enää kovin harvinaista, että työntekijät esimerkiksi kouluttavat toisiaan. Itseohjautuvissa, autonomiaa suosivissa kulttuureissa se onkin tehty helpoksi. Yksilöllä on vastuu kertoa huomaamistaan osaamistarpeista, ja yhä useammin myös mandaatti itse toteuttaa ne.

Tulevaisuuden työ on jatkuvaa parantamista ja pyörän keksimistä uudelleen. Sama pätee omaan osaamiseen ja kehittymiseen – se ei lopu koskaan. Kiireessä ja kompleksissa toimintaympäristössä voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa hahmottaa omaa osaamista ja sen kehittymistä. Voi olla vaikea edes löytää pysähtymisen hetkeä niiden reflektoinnille.

Nykyihmisen uravalmiuksiin kuuluukin kehittää keinoja huomata, milloin saa jotakin valmiiksi, ja arvioida, mistä kohtaa muskelit ovat kulloinkin kasvaneet. Töissä ei välttämättä ole valmiita mittareita sille, milloin on saavuttanut tavoitteensa; todennäköisesti saat jollain tasolla määritellä itse tavoitteesi ja mittarisi. Muista myös varmistaa, että sinulla on työkavereidesi kanssa jaettu käsitys siitä, milloin olette saavuttaneet teille asetetut tavoitteet.

Erityisen tärkeää on kyetä tunnistaa oma osaaminen tiimityössä niin, ettei oma panos katoa kollektiiviseen hyvään. Kollektiivinenkin meriitti on kuitenkin myös omaa meriittiä. Pirstaleisessa ja pätkittäisessä työssä tulee myös osata kiinnittää oma panos laajempiin kokonaisuuksiin – tällöin ymmärtää, mihin oma osaaminen soveltuu ja mitä sillä saa aikaan.

Vahva ammatillinen profiili ja digijalanjälki ovat todiste osaamisestasi

Osaamisen kehittämisen vastuun siirtymisen myötä myös valta ja velvollisuus sen todistamisesta ovat siirtyneet työnantajalta yksilölle. Työnantajat ovat toki yhä velvollisia antamaan työtodistuksia. Usein ne ovat kuitenkin vain kalpea aavistus todellisuudesta, ja kertovat parhaimmillaankin vain siinä nimenomaisessa organisaatioissa tehdystä työstä. Varsinainen osaaminen jää helposti virallisten tehtävälistauksien varjoon. Kaikki se osaaminen, jota hankkii esimerkiksi verkosto- tai vapaaehtoistyössä, ei edes päädy todistuksiin.

Vahva ammatillinen profiili ja etenkin digijalanjälki ovat todistusaineistoasi osaamiskisassa. Pääset myös näyttämään kykyjäsi ja kiinnostuksen kohteitasi monipuolisesti verkostoissa. Kykysi ja saavutuksesi eivät ole sidottuja pelkästään edellisten työnantajien käsityksiin, tai ylimalkaisten toimenkuvien säädeltyihin mahdollisuuksiin.

Sinua arvostellaan – ja arvostetaan

Tee oman osaamisesi ja työsi arvioinnista rutiini. Hanki peilauspintoja avuksi osaamisesi arviointiin, ja jos et muualta saa palautetta, anna edes itse arvo osaamisellesi ja saavutuksillesi. Tuo myös rohkeasti osaamisesi esille. Työ puhuu puolestasi, kun annat sen näkyä laajasti. Toisen osaajan arvio oman käden jäljestä on se, millä on suurin painoarvo. Tämän sosiaalisen koodin tietävät myös mm. rekrytoijat.

Sama pätee myös muissa konteksteissa – onhan suosituksia pyydetty ja annettu jo maailman sivu. Erilaiset verkottumis- ja työskentelyalustat ovat auttaneet tekemään siitä sekä julkista että läpinäkyvää. Suosittelijamme auttavat myös konkretisoimaan verkostojamme varsinaisen osaamisen arvioinnin lisäksi.

Työmme on siis siirtynyt organisaatioiden seinien sisältä julkisille areenoille arvosteltavaksi mutta myös arvostettavaksi. Toisten asiantuntijoiden julkiset referenssit antavat meille omanlaisensa laatutakuun. Etsi siis ne areenat ja verkostot, jotka ovat sinulle tärkeimpiä. Missä haluat työsi näkyvän, keiden haluat huomaavan sen ja keiden toivot arvioivan sitä.

Teen kuten saarnaan. Hyppäsin portfoliouralle kyetäkseni saavuttamaan urahaaveeni; systeemiä voidaan muuttaa vain useasta paikasta vaikuttamalla ja laajoja vuorovaikutusrajapintoja avaamalla. Yhdistän palkkatyön (Suomen Ekonomit), yrittäjyyden (kumppanina mm. Pro-Source) ja verkostotyön (mm. Agile4HR ja Uraohjaajat ja -valmentajat ry.).

Heini Hult-Miekkavaara
Uravalmentaja, Suomen Ekonomit

22.12.2016
( Ajankohtaista )
Opastettu vierailu Lauri Viita -museoon
 11.04.2017 
Tapahtumat
Clarion Hotel Helsinki
  
Tapahtumat
Lapin Ekonomien kevätkokous Luostolla 8.4.2017
 08.04.2017 
Tapahtumat
Viinitasting/ urailta
 07.04.2017 
Tapahtumat
Ylioppilaskuntakylterien tapaaminen
  
Tapahtumat
Deadline för att beställa åkband till Borgbacken
 06.04.2017 
Tapahtumat
Autopilotilta oman ajattelun johtamiseen
  
Tapahtumat
Kainuun Ekonomien kevätkokous
 05.04.2017 
Tapahtumat
 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013