( Edunvalvonta )

Anja Uljas: Tulevaisuusymmärrystä etukenossa

Teksti Anja Uljas
Kuva Sampo Korhonen
  • Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja Anja Uljas

Siivosin pitkästä aikaa kirjahyllyjäni kotona. Ajatuksenani oli heittää vanhoja ja tarpeettomia papereita, lehtiä ja kirjoja kierrätykseen ja roskiin. Miten sitä ajan myötä asioita voi kertyä tuollaisia määriä, erilaisia pinoja! Työn olisi varmasti voinut tehdä nopeastikin, mutta harhauduin jatkuvasti selailemaan, lukemaan, pohtimaan käteeni sattuneita tekstejä.

Löysin vanhan kirjoitukseni brittiläisistä työmarkkinoista ja työn teettämisen tavoista 1990-luvun alusta. Silloin samoja piirteitä ei vielä löytynyt juurikaan suomalaisilta työmarkkinoilta, mutta nyt ne ovat olleet jo pitkään todellisuutta meilläkin. Esimerkiksi keskustelu nollatuntisopimusten käytöstä ja tarkoituksenmukaisuudesta on meille kaikille tuttua.

Kesällä uutisoitiin jälleen brittiläisistä työmarkkinoista; kolmannes alle 30-vuotiaista saa toimeentulonsa keikkataloudesta. Itsensätyöllistäjiä on noin kuudennes kaikista työmarkkinoilla olevista. Joustavuus on päivän sana, ja vastinpariksi sille nostaisin vastuullisuuden.

Keväällä toteutettiin strategiaprosessiimme liittyvä tutkimushanke, jossa yhtenä tulokulmana oli ekonomien näkemykset tulevaisuuden työelämästä. Tutkija Samil Aledin kiteytti nuo keskustelut, osittain huolipuheetkin, viiden teeman alle: haasteellinen ja uhkakuvainen työelämä, rajattomat työ- ja työntekijämarkkinat, fragmentoituneet ja lyhytjänteiset tulonlähteet, deittailua digitalisaation kanssa ja työn merkityksen inhimillisyys vähenee.

Listassa on monia jatkumoita nykytyöelämästä, mutta myöskin ominaisuuksia, jotka ovat uudenlaisia haasteita. Lyhytjänteisten työsuhteiden ja tulonlähteiden pirstaloituminen on toki todellisuutta jo nyt osalle suomalaisiakin palkansaajia ja itsensätyöllistäjiä, mutta ilmiöiden laajetessa ne vaikuttavat monien ekonomien tekemisiin. Samoin on haasteellista, jos epävarmuus saa ihmiset unohtamaan muut itselleen tärkeät elämänalueet toimeentulon määritellessä koko elämänkirjoa.

Tutkimukseen perustuva päätöksenteko ja ekonomien työelämätodellisuuden ymmärtäminen ja edistäminen ovat olleet minulle äärimmäisen tärkeitä koko ekonomiyhteisössä työskentelyni ajan. Epävarmuuden ja pirstaloitumisen työelämässä nämä korostuvat mielestäni entisestään. Yksilön pärjäämisen rinnalla tarvitaan sellaista tekemistä, joka luo joustavuuden ja vastuullisuuden dialogiin perustuvan tasapainoisen ja ihmisten näköisen työelämän.

Suomen Ekonomien tehtävänä on olla etukenoisesti ymmärtämässä mitä työelämässä tapahtuu. Keinot ja teemat vaihtuvat sen ymmärryksen mukaan, mitä saamme tulevaisuudesta. Viestit brittiläisiltä työmarkkinoilta haastavat myös jäseniensä asiaa ajavan järjestön pohtimaan sitä, millaisella tekemisellä pystytään auttamaan ekonomeja sekä yksilöinä että osana yhteisöjä. Vastuullisuutta on pohtia ajassa vähän pidemmälle kuin huomiseen ja tehdä se yhdessä yhteisöinä, on kiinnittyminen yhteisöön minkä muotoista tahansa.

Siivousurakkani tietysti pysäytti minut pohtimaan omaa työrupeamaani Ekonomeissa, viimeisimpänä vaiheena ennen eläkkeellesiirtymistä vielä toiminnanjohtajan tehtävät. Moni perusfilosofia on paikallaan, tuo toisten hyväksi tekeminen, tietoon perustuen, rakentavasti ja vastuullisesti. Jatkumon lisäksi tarvitaan toteutus, joka on paikalla eikä vain löydettävissä.

Anja Uljas on Suomen Ekonomien toiminnanjohtaja.

13.9.2018

Muuta aiheesta

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013