( Kylteri )

Kaikki irti kesätyöstä

Teksti Salla Salokanto
Kuva Istockphoto
Lyhyenkin työsuhteen aikana voi oppia paljon uutta alasta, työelämästä, oman uran suunnasta ja itsestään.

Ennakkoluuloton asioihin ja tilaisuuksiin tarttuminen, aktiivisuus, halu oppia. Siinä on Suomen Ekonomien uravalmentaja Taija Keskisen resepti unelmien kesätyöntekijälle. Hän kehottaa hyödyntämään kesätyön hyvin.

Onnistuneessa kesätyössä työntekijän omalla otteella ja asenteella on suuri merkitys.

”Kesätyöntekijältä odotetaan lähtökohtaisesti työelämän perustaitojen hallintaa. Tavalliset asiat, kuten vuorovaikutus- ja kohteliaisuustaidot, painottuvat”, Keskinen kertoo.

Avoin asenne auttaa eteenpäin, kun työsuhteen mittaan kohtaa tilanteita ja tehtäviä, joita ei osannut ennalta odottaa. Sellaisia on edessä työssä kuin työssä, ja niihin kannattaa tarttua ennakkoluulottomasti.

”Yrityksen näkökulmasta ajatellen kesätyöhön tullaan oppimaan, sijaistamaan ja helpottamaan lomien aikaista henkilöstövajetta. On siis suuri etu, jos on valmis ottamaan eteen tulevia tehtäviä vastaan joustavasti. Toki tehtävistä kannattaa sopia mahdollisimman hyvin jo työsopimusta laadittaessa, jotta molemmille on selvää, mitä kesätyöntekijältä odotetaan.”

Valmis ammattilainen ei tarvitse olla, vaan kehittymiselle on kesätyössä tilaa. Rohkea kysymysten esittäminen viestii aktiivisuudesta ja oppimishalusta – ei ammattitaidottomuudesta.

Kesätyö avartaa kokemusta siitä, miten työelämässä toimitaan, miten organisaatio toimii, miten päätöksentekoprosessit etenevät sekä siitä, miten ja mistä keskustellaan.

”Kysy rohkeasti mahdollisuutta osallistua lyhyisiin koulutuksiin, pikkuprojekteihin ja kuunteluoppilaana sinua kiinnostavien aiheiden palavereihin”, Keskinen kannustaa.

Tavoitteet kohdilleen

Kesätyökokemus karttuu suunnitelmallisemmin, kun työjaksolle asettaa etukäteen tavoitteita.

”Kannattaa pysähtyä pohtimaan omia päämääriä jo ennen työn alkua, viimeistään kesätyön aikana. Voi esimerkiksi listata asioita, jotka haluaa kesän loputtua osata tai joista haluaa tietää enemmän”, Taija Keskinen vinkkaa.

Keskinen ehdottaa valitsemaan esimerkiksi kolme itselle tärkeää seikkaa, joihin aikoo kesätyön aikana panostaa ja kiinnittää huomiota. Asiat voivat liittyä esimerkiksi toimialaan, omiin tai kollegoiden työtehtäviin, organisaation toimintaan tai siihen, mitkä ovat itselle luontevimmat vuorovaikutustavat ja tyylit palvella asiakkaita.

”Kun tavoitteet kirkastaa itselle, niistä saa työhön myös uudenlaista motivaatiota.”

Luontevaa verkostoitumista

Uuteen työyhteisöön sukeltaessa verkostotkin kasvavat. Verkostoilla tarkoitetaan luonnollisia yhteyksiä niihin henkilöihin, joiden kanssa työskentelee: oman organisaation ihmisiin, yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiin. Verkostoituminen on siis tutustumista.

Kesätyössä tutustuu usein kiinnostavaa alaa tai tehtävää hyvin tunteviin ihmisiin. Heiltä voi kysyä esimerkiksi siitä, mitä alalla tapahtuu, millaisia tehtävänkuvia ihmisillä on ja miten he ovat tehtäviinsä päätyneet.

Kollegoiden kanssa on hyvä tilaisuus myös pohtia ääneen omaa uraa ja sijoittumista omalle alalle. Työkavereille voi hyvin kertoa tulevaisuudensuunnitelmistaan.

”Kollegoiden ja esimiesten kanssa voi joskus keskustella jopa kuin mentorisuhteessa: pallotella omia ajatuksiaan ja kuulla alan käytännöistä”, Taija Keskinen vinkkaa.

Kesätyöverkostoista voi saada vaikka vinkkejä siitä, mihin suuntaan omaa osaamista kannattaisi kehittää, tai vihjeitä uusista henkilöistä, joiden puoleen voisi ura-ajatuksiensa ja tavoitteidensa kanssa kääntyä.

”Ja jos oikeat lauseet eivät tunnu tulevan työpaikalla luonnostaan, niitä voi ihan hyvin pohtia ennakkoon: kysymyksiä ja kiinnostavia keskustelunaiheita voi listata vaikka paperille.”

Keskinen suosittelee myös LinkedIn-profiilin perustamista: sen kautta voi hyvin olla yhteydessä kesätyökollegoihin. Kanavassa voi kontaktoida myös kiinnostavien tapahtumien puhujia, kouluttajia tai tulevia potentiaalisia esimiehiä, joita ei tunne suoraan. Tällöin on tärkeää kertoa kontaktipyynnön mukana viestissä, miksi toivoo kontaktia ja mikä tapahtuma tai asia yhdistää.

Rohkeasti kiinni hankaliinkin asioihin

Uuteen tehtävään tutustuvan ei oleteta olevan mestari kaikessa. Toisinaan kaikkia työtehtäviä ei silti ehditä käydä perehdytyksessä läpi, ja joskus työnantajalla voi myös olla liian kovat käsitykset kesätyöntekijän tiedoista ja taidoista. Myös hankalista hommista ja epäselvistä tilanteista selviää parhaiten kysymällä, kuka osaisi tehtävässä auttaa.

”Jos eteen osuu uusi tai hankala työtehtävä, on paljon turmiollisempaa olla kysymättä kuin mennä rehellisesti sanomaan, että tarvitsisin tähän apua”, Taija Keskinen sanoo.

Kesätyöntekijän ei tarvitse ratkoa uusia eteen sattuvia tilanteita yksin. Muut voivat kuitenkin auttaa vasta, kun asia on nostettu esiin. Monet ongelmat ratkeavat lopulta helposti, kun niistä ensin tiedetään.

”Ja kun vaikeissakin tilanteissa kysyy rohkeasti neuvoa, tilanteen ratkeaminen ei jää ainakaan omasta toiminnasta kiinni.”

Joskus kesätyössä kohtaa myös ongelmia, joihin saattaa tarvita tukea työpaikan ulkopuolelta. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi työsuhteeseen liittyvät sopimusasiat, työnkuvaan tai työmäärään liittyvät asiat tai palkkaus, joiden suhteen voi kääntyä esimerkiksi Suomen Ekonomien palveluiden puoleen. Kaikille avoimesta juridisesta neuvonnasta kesätyöntekijät tiedustelevat esimerkiksi lomakorvauksista, palkkaneuvonnasta saa tukea neuvotteluihin. Oman yliopiston tai Suomen Ekonomien mentori voi auttaa uralla eteenpäin laajemmin, KylteriPlus-jäsen saa henkilökohtaista uravalmennusta.

”Niin pientä asiaa ei ole, etteikö siitä kannattaisi kysyä”, Keskinen rohkaisee.

6.6.2018

Suosittelija ja palaute auttavat eteenpäin

Moni kesätyöntekijä haluaa pyytää työpaikalta myös suosittelijoita tulevan työnhakunsa tueksi. Paras suosittelija jatkoa ajatellen on oma esimies, mutta myös kollegaa, yhteistyökumppania tai asiakasta voi pyytää tuekseen. Suosittelijan on tiedettävä, kuinka työ sujuu.

”Ja kannattaa tietenkin varmistaa, että suosittelijalla on positiivista sanottavaa työotteesta ja tuloksista”, uravalmentaja Taija Keskinen muistuttaa.

Perinteisesti suosittelijat mainitaan ansioluettelossa, ja he voivat kertoa tulevissa rekrytointitilanteissa henkilön työskentelystä potentiaaliselle työnantajalle. Suosituksia voi pyytää myös LinkedIniin. Jos pitää taukoa työnhausta, työnhaun taas alkaessa on kohteliasta varmistaa suosittelijoilta, että heihin voi jatkossakin olla yhteydessä.

”Kannattaa kysyä rohkeasti myös palautetta siitä, missä on onnistunut ja mitä positiivisia ominaisuuksia muut sinuun liittävät, sillä niistä saa hyvää sisältöä tuleviin työhakemuksiin.”

Muuta aiheesta

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

Blogeissa
 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013