( Työelämä )

KTM Sari Essayah: Työ ja perhe hyvinvoivina

Teksti Sari Essayah
  • Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja Sari Essayah

Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan esimerkiksi työaikojen ja vapaiden järjestelyn osalta. Äitien ja isien elämän tärkeimpiä tavoitteita kun ei mitata euroissa tai prosenteissa, vaan lasten ja perheen parissa vietetyssä ajassa, terveydessä, turvallisuudessa, työn mielekkyydessä ja viihtyvyydessä.

Työn ja perheen hyvä yhteensovittaminen on kilpailuvaltti työnantajille, ja ylipäätään toimiva perhepolitiikka on keino rakentaa Suomesta kilpailukykyinen. Siksi ensi vuoden vaalikevääseen valmistautuvat puolueetkin kilvan esittelevät omia perhevapaamalleja ja laskelmia niiden tueksi. Yhteiskunnan näkökulmasta perheitä koskevien päätösten on myös kannustettava nykyistä suurempaan lapsilukuun. Muuten meiltä loppuvat tulevaisuuden hyvinvoinnin veronmaksajat ja eläkejärjestelmän ylläpitäjät. Hyvälläkään kotouttamisella maahanmuutto ei kaikkea paikkaa.

Perhevapaissa on lisättävä joustoja ja vähennettävä sääntelyä, sillä perheiden tarpeet ovat erilaisia. En ole koskaan syttynyt vanhempainrahakausien kiintiöittämiseen vanhempien välille, sillä kiintiöinti kaventaisi valinnanvapautta ja lisäisi tarpeetonta sääntelyä perheille. Työelämän yhä kiihtyvä muutos tarkoittaa erilaisia työpäiviä ja vaihtelevaa hoitotarvetta. Kiintiömallit sopivat tähän yhtälöön heikosti.

Kotihoidon tuen leikkausta tavoittelevien on tarkoitus saada äidit nopeammin työelämään. Kuitenkin lapsettomien, yksinäisten miesten työllisyysaste on perheellisiä naisia huonompi, joten kotihoidon tuki on asiassa liiaksi syyllistetty. THL:n ja Kelan tutkimuksen mukaan lapsia hoitavat kotona pitempään ne äidit, joiden työmarkkina-asema on jo ennen lapsen syntymää ollut heikompi. Äitien työllisyyttä voidaan parantaa nuorten naisten koulutuksella, perhevapaiden kustannusten paremmalla jaolla työnantajien kesken, laadukkaalla päivähoidolla sekä osa-aikatyön ja työelämän joustojen helpottamisella.

Ruotsin mallissa molemmilla vanhemmilla on yhtä paljon perhevapaita, mutta ne voidaan suurimmaksi osaksi luovuttaa toiselle vanhemmalle. Ruotsin mallin mukainen luovutusmahdollisuus toiselle vanhemmalle tulisi säätää myös Suomessa, vaikka lähtökohtaisesti vapaa kuuluisikin toiselle vanhemmista. Tutkimuksen mukaan isät käyttävät enemmän isyysvapaita, mikäli ne voidaan jakaa pidemmälle ajanjaksolle ja lyhyempiin jaksoihin. Vanhempainrahakausien nykyinen järjestelmä antaa hyvän pohjan. Muutostarpeet koskevat järjestelmän joustojen lisäämistä.

Olen ollut mukana kehittämässä oman puolueeni Taapero-bonus-nimellä kulkevaa mallia, jossa maksettaisiin ansiosidonnaisen jakson jälkeen verotonta hoitorahaa, jonka perhe voisi käyttää joustavasti hoivapalvelujen ostamiseen tai kotihoitoon. Malli antaisi aidon mahdollisuuden valita kunnallisen päivähoidon, yksityisen hoidon, hoivapalvelujen kotiin ostamisen tai kotona hoitamisen välillä.

Perhevapaauudistuksessa on tärkeää myös ottaa huomioon perheiden monimuotoisuus ja siitä johtuvat erilaiset tarpeet. Esimerkiksi yksinhuoltaja-, adoptio-, monikko- tai sijaisperheillä on erilaiset tarpeet. Samoin on otettava huomioon vanhempien erot ja monen pikkulapsen elämä kahdessa kodissa. Yrittäjä- tai opiskelijaperheillä on omat erityiset tarpeensa. Siksi joustava malli, jossa vanhemmat itse päättävät lastensa hoidosta ja vapaiden jakamisesta, on kaikkein toimivin.

KTM Sari Essayah

Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja

Tällä palstalla vierailevat kirjoittajat ovat ekonomitaustaisia kansanedustajia.

13.9.2018

Muuta aiheesta

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013