( Työelämä )

Loistava bisneskirja vie mennessään

Teksti Tarja Västilä
Kuvitus Essi Kuula
Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkinto jaetaan jo 12. kerran. Tämän ”bisnesmaailman Finlandia-palkinnon” voitosta ja ehdokkuudesta hyötyvät tekijä, kustantaja ja tietysti bisneskirjojen lukijat.

Sari Torkkola yllättyi tuplasti, kun Suomen Ekonomien edellisen kirjallisuuspalkinnon finalistit julkistettiin pari vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla. Hänen Lean asiantuntijatyön johtamisessa -tietokirjansa oli kuuden finalistin joukossa.

”En edes tiennyt, että kustantaja oli lähettänyt kirjani kilpailuun”, muistelee Torkkola, joka työskentelee nykyään liiketoimintajohtajana Elisan yritysasiakasyksikössä.

Torkkolan omiin kokemuksiin perustuva kirja herätti heti kiinnostusta. Se yllätti myös kustantajan: kirjan ensimmäinen painos myytiin kuukaudessa loppuun.

Menestys jatkui. Torkkolan teos voitti Suomen Ekonomien vuoden 2016 kirjallisuuspalkinnon, ja tällä hetkellä siitä on menossa seitsemäs painos.

Pöhinä alkakoon!

Kirjallisuuspalkinto on myönnetty joka toinen vuosi vuodesta 1995 lähtien. Sen suuruus on 30 000 euroa, eli se vastaa kooltaan Finlandia-palkintoa. Jos raati haluaa antaa tunnustuspalkinnon, sen suuruus on 6 000 euroa. Sekin voidaan jakaa vielä kahtia.

Kustantajat ilmoittivat tämänvuotiseen kilpailuun 21 teosta.

”Julkistimme ensimmäistä kertaa kaikki kilpailuun osallistuvat teokset, jotta ne saavat huomiota ja pöhinää ympärilleen. Laajaa asiantuntemusta edustava esiraati puntaroi kirjat ja valitsee niistä finalistit”, kertoo kilpailun projektipäällikkö, asiantuntija Anu Varpenius Suomen Ekonomeista.

Marraskuun alussa julkaistavia finalisteja voi olla kolmesta kuuteen. Niiden joukosta kolmijäseninen tuomaristo valitsee voittajan ja mahdollisten tunnustuspalkintojen saajat. Palkinto luovutetaan voittajalle helmikuun alussa 2019.

Arviointikriteereinä ovat muun muassa ajankohtaisuus ja uutuusarvo. Kirjojen on myös edustettava kauppatieteellisten tutkintojen osaamis- ja tutkimusalueita. Tänäkin vuonna mukana on johtamis- ja markkinointikirjoja, organisaation ja ihmisen kehittymiseen sekä yrityksen toimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen liittyviä teoksia.

”Voittava kirja on varmasti teos, joka ansaitsee tulla huomatuksi”, kiteyttää Varpenius.

Osa tekijöistä on ollut mittelössä mukana aiemminkin. Joitakuita on myös pyydetty tuomaristoon arvioimaan kirjaehdokkaita.

Hyötykirja, johon voi tarttua

Jyväskyläläinen tietokirjakustantamo Docendo on osallistunut bisneskirjakilpailuun useasti, ja tänä vuonna mukana peräti neljä sen kustantamaa kirjaa.

”Esimerkiksi Sixten Korkmanin Talous ja utopia -teoksesta kirjakaupat eivät aluksi innostuneet yhtään. Kun se ilmestyi, painos myytiin viikossa loppuun. Nyt sitä on myyty jo 30 000 kappaletta”, kertoo kustantaja Juha Virkki.

”Lahjoitimme aikoinaan Korkmanin kirjan kaikille uusille kansanedustajille. Selkokielisistä talousasioista kiinnostuivat myös tavalliset ihmiset”, lisää Varpenius.

Virkin mukaan Docendolle tarjotaan paljon käsikirjoituksia, mutta kustantamokin on kirjaideoinnissa aktiivinen. Ajankohtainen aihe, jossa on tarttumispintaa, miellyttää kustantajaa.

”Kirjoittajan osaaminen sekä taito viestiä osaamistaan ovat tärkeitä. Haittaa ei ole, jos hän on tunnettu nimi. Teemme saman tekijän kanssa mielellään useamman kirjan: yhteistyön jatkuminen on eduksi kummallekin osapuolelle.”

Lean asiantuntijatyön johtamisessa -kirjan kustantaja, Alma Talent, olisi myös halukas kustantamaan Sari Torkkolalta toisenkin kirjan. Kirjailijan mukaan aika ei ole kuitenkaan vielä kypsä.

”Itsekin haaveilen, että löytäisin jälleen johonkin aiheeseen uuden näkökulman tai näkemyksen. Sanottavalle on oltava myös aito tarve, kirjan pitäisi olla hyödyllinen lukijoille. Tarkkailen koko ajan ympäristöä, josko sieltä tulisi ideoita ja ajatuksia.”

Jäsennettyä informaatiota

Ammattikirjallisuudella on nykypäivänä merkitystä, ja sitä myös arvostetaan. Varpenius toteaa kirjan lukemisen tuovan rauhaa sekä mahdollisuuden keskittyä hektisessä maailmassa, jossa kaikilla on kiire.

”Informaatiota ja dataa on verkossakin, mutta hyvässä tietokirjassa kirjailija on jäsentänyt informaation kiinnostavaan ja hyvin kirjoitettuun muotoon. Informaatiosta tulee tietoa. Itse asiassa fiktiivisen ja faktapohjaisen kirjallisuuden raja on liudentunut. Trendinä on kerronnallinen tietokirjallisuus, joka vie mukanaan kuin hyvä romaani”, pohtii Virkki.

Torkkolakin oli trendikäs jo vuosia sitten: hän halusi kertoa nimenomaan tarinan omista kokemuksistaan asiakastyön johtamisesta.

”Aihe oli tuttu ja kiinnostava sekä ajankohta sopiva. Tiesin, mitä halusin kertoa. Kun kustannustoimittaja tykkäsi tarinasta, aloin rakentaa myös faktoja tarinan väliin.”

Bisneskirja hankitaan usein printtinä. Ekonomien kilpailuunkin lähetetään lähes poikkeuksetta painettu kirja. Torkkola tunnustautuu sähköisten kirjojen ystäväksi.

”Luen lähinnä englanninkielisiä kirjoja, ja netissä tilattu kirja on minulla kotona minuutin sisällä. En jaksa odotella.”

Docendon kirjoista valtaosa myydään edelleen painettuna, tosin etenkin ammattikirjoja hankitaan myös sähköisinä.

”Äänikirjat ovat kovassa nousussa. Kun tekee päivän bisneksessä, voi jatkaa lenkillä tai salilla kuuntelemalla äänikirjaa”, miettii Virkki.

Luovuudesta flow’hun

Torkkola tunnustautuu lukijaksi, varsinkin tietokirjallisuus on aina kiinnostanut.

”Etenkin kirjoista, jotka perustuvat tutkittuun tietoon ja käytännön kokemuksiin, on myös ammatillista hyötyä. Uskottavuus ja hyödyllisyys kohtaavat. Maailman muuttuessa oppiminen on helpointa, kun asiantuntija kertoo asioista ymmärrettävästi. Se edistää omaa oppimista ja samalla pystyy soveltamaan tietoa omaan työhönsä.”

Kun Torkkola työskenteli tietohallintojohtajana, kirja-ajatus alkoi itää siitä oivalluksesta, etteivät perinteiset johtamismenetelmät sopineet silloiseen työhön. Hän ryhtyi etsimään uudenlaista mallia ja kokeili sitä käytännössä.

”Luin ja puhuin asiasta paljon ja huomasin, että ongelma oli yleinen: jokainen tuntui kipuilevan johtamismallien viidakossa. Tunsin löytäneeni ratkaisuja, jotka tepsivät kaikenlaiseen asiantuntijatyön johtamiseen, eivät vain tietohallintoa koskevaan. Kirjan menestys kertoo siitä, että uusia johtamismalleja tarvitaan.”

Ennen kuin lean-malli muotoutui kirjaksi, Torkkola kirjoitti aiheesta blogeja Tivin sivuille. Blogistin mukaan tekstit olivat henkilökohtainen testi siitä, miten ajattelumalli otetaan vastaan. Kun palaute oli myönteistä, Torkkola jatkoi.

”Luova ponnistelu työn ohessa viikonloppuisin ja kesälomalla oli nautinnollista aikaa: pääsin rentouttavaan flow-tilaan. Lisäksi luin kaikkea mahdollista, muun muassa elokuvakäsikirjoituksia ja jännäreitä, ja mietin, miten ne rakentuvat. Prosessi kesti nelisen vuotta: kustannussopimuksen solmimisen jälkeenkin tein käsikirjoitusta vuoden verran ennen julkaisua.”

Sirpaleiden sijasta soveltamista

Palkinnon jälkeen Torkkola on tutustunut lukijoihinsa ja kohdannut samanhenkisiä ihmisiä.

”Olen iloisesti yllättynyt, että Suomessa luetaan ammattikirjallisuutta. Minua pyydettiin vieraaksi lukupiiriinkin: hauskaa oli, ja keskustelua syntyi. Oli mukavaa saada palautetta.”

Tosin pelkkä ammattikirjallisuuden lukeminen ei riitä − luettua pitää pystyä myös soveltamaan käytäntöön, omaan työhön. Torkkola suosii lue ja kokeile -rytmiä.

”Ei ole viisasta olla lukematta ja keksiä itse kaikkea, mutta myöskään ei ole viisasta vain lukea. Ääripäihin on helppo mennä, keskitiellä on hankalinta. Soveltamalla oppii itse parhaiten.”

Virkki siteeraa Jörn Donneria: lukeminen kannattaa aina.

”Tietokirjasta saa informaatiota, ja lukeminen opettaa pitkäjänteisyyttä. Aiheeseen pääsee syvemmälle ja saa muutakin kuin sirpaletietoa. Kirjaan voi aina palata.”

Hyvä kirja herättää tunteita ja ajatuksia

Virkki uskoo, että ammattikirjallisuudella on tulevaisuutta. Uusina kiinnostuksen kohteina ovat muun muassa tulevaisuuden työelämä ja tekoäly. Kestoaiheisiin kuuluu johtaminen, josta kuitenkin olisi puristettava uutta näkökulmaa.

Docendosta käydään haistelemassa ideoita maailman turuilla ja tantereilla.

”Olemme yhteydessä kustantajiin ja agentteihin maailmalla, käymme kansainvälisillä kirjamessuilla sekä seuraamme ulkomaisia lehtiä ja bisnesmediaa. Hyvää ideaa kannattaa myös miettiä siltä kannalta, olisiko sille hyvä kotimainen tekijä.”

Virkin mukaan tietokirjoja myydään yhä tuplasti se määrä kuin kaunokirjallisuutta, vaikka jälkimmäinen saakin enemmän huomiota. Hän kiittelee myös kirjastolaitosta, joka opettaa suomalaiset lukemaan kaikenlaista kirjallisuutta.

Suomen Ekonomien kirjallisuuskilpailun ehdokkaat kuluvat lukevan bisneskansan käsissä jo ennen voittajan julkistamista. Hyvän sisällön lisäksi ehdokkuus lisää aina kirjojen myyntiä.

”Nyt on tarjolla niin mielenkiintoinen ja ajankohtainen setti, etteivät raatilaiset välty wow-tunteilta”, uskoo Varpenius.

Torkkola muistaa, kuinka kirjamessuilla aikoinaan julkistettu ehdokkuus teki vaikutuksen − voitosta puhumattakaan. Kirja herätti sekä kiinnostusta että tunteita.

”Julkinen, objektiivinen tunnustus osoitti, että kirja oli hyvä ja aihe tärkeä. Se lämmitti sydäntä. En usko, että olisin saanut niin paljon lukijoita ilman palkintoa. Ihmiset suosittelivat kirjaa sosiaalisessa mediassa ja kokivat saaneensa siitä hyötyä. Se oli itselle todella palkitsevaa.”

17.10.2018

Tuomaristo valikoi finalistit

Esiraati puntaroi kilpailuun ilmoitetut kirjat ja valitsee niistä kolmesta kuuteen ehdokasta finaaliin. Palkintoraati arvioi finalistit ja valitsee voittajan. Voittosumma on 30 000 euroa, mutta se voidaan jakaa useammallekin teokselle. Palkinnot jaetaan helmikuussa 2019.

Vuoden 2018 kilpailun esiraadissa olivat mukana:

  • Palveluliiketoiminnan johtaja Antti-Pekka Hulkko, Helsingin seudun kauppakamari
  • Kansainvälisen yritystoiminnan lehtori, valmennusyrittäjä Päivi Käri-Zein, Haaga-Helia
  • Toimitusjohtaja Jussi Loukiainen, Platonic Partnership Oy
  • Toimituspäällikkö Marjo Ollikainen, Talouselämä
  • KTT, yliopistonlehtori Vesa Partanen, Turun kauppakorkeakoulu ja Turun yliopisto
  • Kylteri Jenni Siivonen, Vaasan yliopisto

Mikä ja kuka voittaa?

Suomen Ekonomien kirjallisuuspalkintoa tavoittelee 21 teosta, jotka on julkaistu heinäkuun 2016 ja kesäkuun 2018 välisenä aikana.

  • Ahvenainen Perttu, Gylling Janne, Leino Sani: Viiden tähden asiakaskokemus − Tee asiakkaistasi faneja, Kauppakamari 2017
  • Aro Antti: Työilmapiiri kuntoon, Alma Talent 2018
  • Broström Nina, Palmgren Kristiina, Väkiparta Satu: Luksus − Suomalainen osaaminen kilpailuetuna, Alma Talent 2016
  • Eräheimo Tapio: Alla finlandese − Mietteitä johtamisesta, liike-elämästä, yrittäjyydestä, Alfa Kustannus 2018
  • Helaniemi Katariina, Kuronen Annaleena, Väkeväinen Venla: Kutsuvat sitä pöhinäksi − Tositarinoita kasvuyrittäjyydestä, Otava 2018
  • Helle Minna: Järki ja tunteet − Oivalluksia riidoista, neuvotteluista ja sopimisesta, Otava 2018
  • Hiltunen Elina: Mitä tulevaisuuden asiakas haluaa − Trendit ja ilmiöt, Docendo 2017
  • Kilpinen Petteri: Inspiroitunut − Miten johtaa ja menestyä muuttuvassa työelämässä?, Docendo 2018
  • Lepomäki Elina: Vapauden voitto, Otava 2018
  • Malmelin Nando, Poutanen Petro: Luovuuden idea − Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa, Gaudeamus 2017
  • Mattila Pekka: Peilejä johtamiseen, Alma Talent 2018
  • Merilehto Antti: Tekoäly − Matkaopas johtajalle, Alma Talent 2018
  • Otala Leenamaija: Ketterä oppiminen − Keino menestyä jatkuvassa muutoksessa, Kauppakamari 2018
  • Parppei Ria: Tee, toimi, saa aikaan − Kehitä ja johda toimeenpanoa, Alma Talent 2018
  • Piha Kirsi: Konflikti päivässä − Kulttuuri ratkaisee yrityksen kohtalon, Alma Talent 2017
  • Rehn Alf: Johtajuuden ristiriidat − Miksi johtaja aina epäonnistuu ja miksei se ole ongelma, Docendo 2018
  • Rämö Ari: Yksinkertaista johtamista – arjessa, Suomen Liikekirjat 2018
  • Somervuori Outi: Mitä maksaa − Hinnoittelun psykologiaa, Docendo 2018
  • Sutinen Mika, Kuitunen Mikko: Mahtava moka − Uskalla, opi ja menesty, Alma Talent 2018
  • Väisänen Kim: Väärää vientiä − Mene itään tai länteen, mutta tee kotiläksysi, Alma Talent 2018
  • Åhman Helena, Gustafsberg Harri: Tilannetaju − päätä paremmin, Alma Talent 2017

Kirjallisuuspalkinto jaetaan tänä vuonna 12. kerran.

Muuta aiheesta

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013