- 03 : 2016 -

Kapitalismi murenee ilman moraalia

( Yhteiskunta ) Jos yritys haluaa menestyä pitkällä aikavälillä, sen täytyy tarkastella kriittisesti omia tavoitteitaan ja toimintatapojaan.

Lue lisää

Mihin ihmeeseen se työpäivä kuluu?

( Hyvinvointi ) Suomen Ekonomien Aikani-mobiilisovellus mittaa työaikaa ja auttaa töiden priorisoinnissa. Sovelluksen pilottikäyttäjät Leena Vainio ja Ossi Cavén seurasivat ahkerasti työaikaansa parin viikon ajan. Moni pieni asia yllätti.

Lue lisää

 
 
( Pääkirjoitus )   Hanna-Leena Hemming

Raha maailmaa pyörittää

Viime viikkoina on alkanut tulla kauan odotettuja hyviä signaaleja Suomen taloudesta. OP-pankki tuoreesti arvioi, että tämän kevään talouden kasvu olisi hieman ennakoitua vankempaa. Uusi ennuste on 1,1 prosenttia, kun aiempi oli 0,8 prosenttia. Suomen työttömyysaste 10,1 prosenttia on hienokseltaan pienempi kuin vuosi sitten. Rekrytoijat todistavat samaa – työmarkkinoilla alkaa olla liikettä. Kilpailukykysopimuksesta en uskalla sanoa mitään. Tätä kirjoittaessa sen toteutuminen ja aikataulu ovat vielä pelkkää arvausta.

Olemme kuluneen vuoden aikana lisänneet palveluita sekä yrittäjille että yrittäjyydestä kiinnostuneille. Syynä on työn luonteen muuttuminen yrittäjämäiseksi. Vankimmin muutos näkyy opiskelijoissa. Heistä aiempaa useampi haluaa työllistyä yrittäjinä ja osakkaina tai olla perustamassa startupeja. Uudet yritykset rakentavat Suomen tarvitsemaa uutta kasvua ennakkoluulottomasti. Tätä myös me haluamme olla tukemassa.

Startupin perustamisessa on omat haasteensa. Vaikka kyseessä olisi huikean hieno innovaatio, jonka konseptointi ja markkinointi olisivat kunnossa, puuttuu rahaa ja ehkä kokemustakin. Itse asiassa startupien ja isojen yritysten voimien yhdistäminen voi olla yksi Suomen talouden voimavaroista, jota meidän pitäisi hyödyntää paljon enemmän.

Aloittelijoilla on paljon opittavaa vakiintuneilta yrityksiltä, jotka jo palvelevat suurta asiakasmäärää. Samalla kun isot yritykset tuskailevat kvartaalitalouden kurimuksessa, parhaat startupit viilettävät valonnopeudella toteuttamaan uusia, asiakaslähtöisiä innovaatioita. Toisaalta isojen yritysten historia ja rakenteet antavat hyvän pohjan ymmärtää markkinoiden isoa kuvaa sekä riittävät resurssit, kun toimintaa pitää laajentaa.

Startupien ja vakiintuneiden yritysten yhteistyö ei kuitenkaan ole helppoa. Startup-tapahtuman valossa on helppo innostua yhteistyöstä, mutta käytännön arjen ja erilaisten toimintatapojen yhdistäminen ei ole yksinkertaista.

Tähän lehteen halusimme tarjota näkyvyyden yrityskiihdyttämö Nestholmalle. Se on jo usean vuoden ajan tarjonnut ratkaisua sekä rahoitus- että yhteistyöhaasteeseen auttaen sekä startupeja että isoja yrityksiä luomaan uutta liiketoimintaa. He tarjoavat nyt ekonomeille mahdollisuuden ottaa riskiä ja joukkorahoittaa startupeja. Katso lisää viereiseltä sivulta.

 

Hanna-Leena Hemming

toiminnanjohtaja

 

Mistä aiheesta tai henkilöstä haluaisit lukea artikkelin Ekonomi-lehdessä? Anna vinkki toimitukselle.

Nimi (pakollinen)

Sähköposti (pakollinen)

Vastauksesi

 

Lue lisää

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

Alf Rehn: Ajattelu on vaarallista työtä

Jos pelko rajoittaa ajattelua, ihminen ei voi elää täyttä elämää.

Digihyppy pankkimaailmaan

Piia Rysä hyppäsi pari vuotta sitten viestintätoimistosta kovaa vauhtia digitalisoituvan pankkimaailman markkinointiin.

Suomalaisosaamista Japaniin

Aalto-yliopiston tiimi opetti japanilaisille muun muassa käyttäjälähtöistä ajattelua tuotekehityksessä.

Vuosilomalakiin muutoksia

Huhtikuun alussa vuosilomalakiin tuli muutoksia. Niiden myötä perhevapaiden ajalta kertyvän loman määrä vähenee ja lomalla sairastuneelle tulee kuuden päivän omavastuu.

Aasia imaisi Marko Kärkkäisen

Kaukoidän kuhina koukuttaa ekonomi Marko Kärkkäistä, joka markkinoi Singaporesta käsin MariGroupin jäte- ja terveydenhuollon tuotteita Aasiaan.

Jakamalla bisnestä?

Jakamistalous vähentää talouden tehottomuutta, uskoo kauppatieteiden tohtori Juho Hamari.

60 opintopisteellä kuukauden ruoat

Lappeenrannan LUT School of Business and Management palkitsee ahkeria opiskelijoitaan.

Oulussa juhlittiin toiseksi vanhinta ekonomiyhdistystä

Kyllä, kyllä! kajahtaa useista Ekonomigaalan pöytäseurueista. Oulun Ekonomien 80-vuotisgaalan juhlapuheen pitänyt dekaani Petri Sahlström on juuri kysynyt, onko Oulussa tekemisen meininkiä.

3 x uusi työ

Suomen Ympäristökasvatuksen Seuran toiminnanjohtaja Hanna Partanen arvioi päätyneensä uuteen tehtäväänsä ekonomitaustansa ja markkinointiosaamisensa ansiosta.

Addicted to Coffee – Finland’s Potent Social Liquid

Of the many rankings in which Finland sits proudly at the top of the world, the oddest is certainly the long-standing number-one ranking for coffee drinking.

Verokeinottelun paljastamiseen löytyy yksinkertaisia ratkaisuja

Panamalaisen lakifirman, Mossack Fonsecan nimi tuli kertaheitolla kuuluisaksi tänä keväänä. Firma itse on tuskin kovinkaan ilahtunut saamastaan huomiosta: valokeilaan se joutui jo nyt vuosisadan suurimmaksi nimetyn, veroparatiiseja koskevan tietovuodon yhteydessä.
( SEFEn blogissa )
( Ajankohtaista )
Sushikurssi
 05.04.2018 
Tapahtumat
Brinhallin kartano ja kevätkokous
 27.03.2018 
Tapahtumat
RiHy Ekonomien kevätkokous ja sijoitusilta
  
Tapahtumat
Årsmöte
  
Tapahtumat
Webinaari: Johda mieltäsi ja tunteitasi työnhaussa!
  
Tapahtumat
Aamiaisseminaari: Vaihtoehtoinen tulevaisuus?
  
Tapahtumat
Deadline för att beställa åkband till Borgbacken
 26.03.2018 
Tapahtumat
Perhetapahtuma – pulahda värikylpyyn perheen pienempien kanssa!
  
Tapahtumat
 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013