( Pääkirjoitus )

Tehdään parempi Suomi



Aloitin Ekonomiliiton toiminnanjohtajana 1.4.2011. Ennen ensimmäistä työpäivääni haastattelin johtoryhmän jäsenet, osallistuin henkilökunnan työhyvinvointikyselyn purkutilaisuuteen ja vietin liiton hallituksen kanssa pitkän viikonlopun briefauksen ja tavoiteasetannan merkeissä. Edellä mainituissa kohtaamisissa kirkastui, että SEFEn arvot pitää päivittää ja että yhteiskuntavastuullisuus on kiistattomasti yksi uusi arvo SEFElle.

Keväällä 2012 AKT:n työpaikkakiusaamistapaus ja lukuisat uutisoinnit epäeettisistä toimista yrityselämän puolella kirkastivat minulle, että nyt on pakko tehdä jotain. Nykymeno tässä taloudellisessa tilanteessa vie meidät entistä huonompaan suuntaan. Pitää saada aikaan terveempää ja tuottavampaa työelämää.

Johtamisen ja esimiestyön kehittäminen on SEFEssä vahvasti esillä, koska jäsenistä noin puolet toimii johtajina ja esimiehinä. Jos et itse ole esimies tai johtaja, sinulla on sellainen – tai ainakin puolisollasi, lapsellasi tai ystävälläsi on. Johtaminen vaikuttaa meidän kaikkien elämänlaatuun. Siksi SEFE haluaa edistää kestävää johtajuutta työelämässä.

Vaikutamme johtamiseen ja esimiesosaamiseen myös kauppatieteellisen yliopistokoulutuksen sisällön kautta. Jäsenten ja koko yhteiskunnan etujen mukaista on, että yritykset voivat hyvin ja mahdollisimman moni suomalainen työpaikka pysyy. Ekonomit voivat halutessaan saada merkittäviä muutoksia aikaan. Yhteiskunnassa, yrityksissä ja yksilöissä on tilaus kestävälle johtajuudelle.

Yhteiskuntavastuullisuus on nouseva arvo. Vastuullisuus pitää sisällään sosiaalisen ja taloudellisen ulottuvuuden, luonnon ja ekosysteemin suojelemisen sekä kulttuurisen ulottuvuuden – erilaisuuden arvostamisen.

Ekonomi-lehden pääjuttu käsittelee kestävää johtajuutta. SEFE tarjoaa jäsenistölleen ensi syksystä lähtien kestävän johtajuuden koulutusta, josta on tullut minulle sydämen asia. Olen ylpeä, että voimme antaa ekonomeille eväitä kehittyä paremmiksi johtajiksi yksilö kerrallaan. Samalla me muutamme Suomea parempaan suuntaan.

Aija Bärlund
toiminnanjohtaja
SEFE

Mistä aiheesta tai henkilöstä haluaisit lukea artikkelin Ekonomi-lehdessä? Anna vinkki toimitukselle.

Muuta aiheesta

Suomen Ekonomit – Ekonomien työpaikat ja palkatLiity helposti jäseneksi tekstiviestillä

Lähetä tekstiviesti: EKONOMIT LIITY ETUNIMI SUKUNIMI numeroon 18200, niin otamme sinuun yhteyttä.

Lähetä viesti      18200

Tai täytä lomake sivuillamme: www.ekonomit.fi/jasenyys

 
Valitse Lehti
Ekonomi 06 : 2013